Hetkessä kaikki
hyvään oloon
Hetkessä kaikki
hyvään oloon
Hyvinvointi- ja terveyspalveluita kätevästi koko perheelle
Oulun Ideapark tarjoaa paljon palveluita koko perheen hyvinvoinnin edistämiseen. Tiesitkö esimerkiksi, että meillä palvelee lääkäriasema, jota pyörittävät oululaisäidit?
PerusTerveys on yksityinen, nimensä mukaisesti perusterveydenhuoltoon keskittynyt lääkäriasema. Poikkeuksellisen Oulun seudulla siitä tekee se, että yrittäjinä toimivat 3 lääkäriä. Laura Ikonen, Kati Strandman-Kilpeläinen ja Kati Retsu-Heikkilä työskentelivät yrityksessä sen ollessa toisten omistuksessa, ja noin vuosi sitten omistajat päättivät ajaa kivijalkatoiminnan alas. Omaan tekemiseen, mutkattomaan palveluun ja potilaan aitoon kohtaamiseen luottava lääkärikolmikko teki tuolloin ison päätöksen: on otettava vetovastuu yrittäjinä, jotta voi työskennellä omien arvojen mukaisesti ja seisoa kaiken toiminnan takana.

– Omassa firmassa saamme palvella omalla tavallamme. Satsaamme henkilöstön pysyvyyteen ja suosimme perhelääkäriajattelua: meillä saa halutessaan joka kerta saman lääkärin ja hoitajan, ja samalla tiimillä voidaan palvella ihan koko perhettä, kertoo Laura Ikonen.
Laura on tehnyt 15 vuoden ajan myös neuvolatyötä, ja hän kertoo rakastavansa lasten kanssa työskentelyä. Yhtenä ohjenuorana PerusTerveyden tiimin työskentelyssä onkin lapsentahtinen asiointi: lapsi kohdataan leppoisasti, jutustellen ja aluksi tutkimusvälineisiin tutustuen. Lapsiltakin pyydetään asiakaspalautetta – ja siihen myös reagoidaan. Laura kertoo, että lasten toiveesta lääkärikäynnin jälkeen saa nykyään mukaansa pienen lelun tarran sijaan.
Juuri lapsiperheiltä on eritoten näinä haastavina aikoina saatu hyvää palautetta PerusTerveyden infektiokäynnistä. Olivatpa kyseessä korvakivut tai vatsaoireet, pääsevät niin lapset kuin aikuisetkin tutkimuksiin ilman muiden sairastavien kanssa odotustilassa vartomista. PerusTerveyteen saavutaan varattuun aikaan, ilmanpuhdistimilla varustettuun eteistilaan, jossa ei ole muita, ja siirrytään suoraan lääkärin vastaanotolle. Sairaanhoitaja soittaa asiakkaalle etukäteen, ja käynti sujuu rauhallisessa ilmapiirissä ilman odotteluja.
Lasten kanssa asioidessa tunnelmaa keventää myös se, että lääkärin luona käydään kauppakeskuksessa kliinisen, sairaalamaisemman vastaanoton sijaan. Lisäksi auton saa kauppakeskuksen maksuttomalle parkkipaikalle, josta on suora sisäänkäynti lääkäriasemalle. PerusTerveydessä hoituvat näppärästi myös mm. rokotusohjelman ulkopuoliset rokotukset, pienten tapaturmien hoito, kuten haavan ompelu tai liimaus, sekä laboratorionäytteet.
Kuntoilu käyntiin EasyFitin edullisella PT-paketilla
Meneillään on perinteinen ryhtiliikkeiden sesonki – nyt loppuu herkuttelu ja starttaa kuntokuuri! Ilmiö on tuttu myös Ideaparkin EasyFitissä, monipuolisessa liikuntakeskuksessa. Kuntosaliyrittäjä Elina Ponto kannustaa toki lähtemään liikkeelle, mutta haluaa muistuttaa, ettei kaikkea kannata yrittää muuttaa kerralla.
– Kuntoilun aloittamisessa pienikin teko on pitkällä tähtäimellä iso. Pari kävelylenkkiä, jumppaa tai kuntosalikäyntiä viikossa on maltillinen, mainio startti.
Kuntosaliharjoittelun vasta-alkajille on EasyFitissä räätälöity starttipaketti Personal Trainerin eli oman valmentajan kanssa. Ammattilaisen ohjaus tutustuttaa laitteisiin ja tuo varmuutta harjoitteluun. Starttipaketti sisältää aloitustapaamisen ja treeniohjelman sekä 4 tapaamista, joissa treenataan yhdessä. Mukaan voidaan ottaa myös ruokavalion suunnittelu. Starttipaketti ei siis sido valmentajan palveluihin pitkäksi ajaksi, ja salijäsenyyskin on EasyFitissä joustava, toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
– Monesti käy kyllä niin, että Starttipaketti sytyttää kipinän vähintään saliharjoittelun, usein myös PT-palvelun jatkamiseen. Olemme saaneet starttipaketista erittäin positiivisia kokemuksia, Elina iloitsee.

Tammikuun loppuun asti Starttipaketin saa tarjoushintaan 199 € (norm. 279 €). Valmentajan voi itse valita nelihenkisestä valmennustiimistä helposti EasyFitin verkkosivuilla. Asiakaspalvelun aukioloaikoina salilla voi myös piipahtaa matalalla kynnyksellä tutustumassa paikkoihin ja palveluihin.
EasyFitissä tehdään ohjattujen ryhmätuntien lisäksi nykyään paljon virtuaalijumppia. Jumpat on suunniteltu tehokkaiksi ja nopeiksi, noin puolituntisiksi. Non-stop-käytössä oleviin tiloihin ei tarvitse ennakkovarausta ja jumpalle pääsee näppärästi omassa rauhassa tai vaikka kaveriporukalla. Terveysturvalliseen treenaamiseen on panostettu myös laitteiden valokatalyysikäsittelyllä; itsedesinfioiva pinnoite tuhoaa virukset ja bakteerit.
– Mahtavasti meillä on asiakkaat huomioineet ohjeet ja neuvot, ja siksikin pystytään edistämään hyvinvointia täydellä höyryllä myös hieman haastavassa tilanteessa.
Myös vaatteet ja välineet yhden käytävän varrelta
Ideaparkissa palvelee kaiken kaikkiaan lähes 50 liikettä ja 11 kahvilaa ja ravintolaa, kaikki kätevästi katutasossa ja maksuttomien parkkipaikkojen läheisyydessä.
Yksi uusimmista liikkeistä on Luhta Outdoor Store, joka tarjoaa vaatteita, asusteita ja jalkineita kaikenlaiseen ulkoiluun. Valikoimissa on paljon kotimaisia brändejä ja tuotteita eri hintaluokista, niin leppoisampaan lenkkeilyyn kuin vaativimmille vaelluksille.
